skip to Main Content

Uratarina: Juha Sainio – Fortum

”Aloitin syksyllä 2019 opiskelemaan JSBE:n englanninkielisessä maisteriohjelmassa, jossa pääaineenani oli kansainvälinen liiketoiminta ja yrittäjyys (IBE). Olin ennen opintojen aloitusta ollut työelämässä yli 10 vuotta pääasiassa erilaisissa myynnin ja liiketoiminnan kehityksen tehtävissä, mutta samalla olin jo vuosia haaveillut päivittäväni osaamistani kauppatieteiden maisterin tutkinnon kautta. Antoisan vajaan kahden vuoden opiskelun jälkeen valmistuin kesäkuussa 2021 kiitettävin arvosanoin ja sain välittömästi uuden työpaikan Fortumin kansainvälisestä organisaatiosta.
 
Nykyisessä työssäni Fortumin Trading-organisaatiossa vastaan Fortumin kahdenvälisistä asiakassuhteista suomalaisen energiaintensiivisen teollisuuden ja sähkön jälleenmyyjien kanssa. Energia-alalla on perinteisesti ollut paljon teknisen korkeakoulutuksen saaneita ammattilaisia, joten niin ikään omassa organisaatiossamme arvostetaan kovasti kauppatieteilijöiden tuomaa erilaista näkökulmaa ja strategisen ajattelun taitoa.
 
Opintoni JSBE:n maisteriohjelmassa olivat äärimmäisen antoisia ja ajattelua kehittäviä. Opiskelijoina saimme nauttia huipputason opetuksesta, jossa korostettiin aktiivista keskustelua ja ajatustenvaihtoa, ryhmissä työskentelemisen merkitystä sekä kriittisen ajattelun tärkeyttä. Juuri tämäntyyppisistä taidoista mielestäni on eniten hyötyä nykyaikaisessa työelämässä, jossa jatkuva teknologinen kehitys ja nopeasti muuttuvat toimintaympäristöt haastavat meidät ihmisinä luovuutemme äärirajoille.”

Back To Top